|
IDEAPAJU on yhden naisen yritys, joka on perustettu heinäkuussa 2008
Elämäni on kulkenut meren ääreltä Teijolta Helsingin kautta suuren joen
rantaan Harjavaltaan.
Teijolla vietin lapsuuteni ja nuoruuteni, Helsingin yliopistosta
valmistuin pääaineenani kasvatustiede ja kaupungin pyörteistä sitten
siirryinkin seuraamaan omien lasteni kasvua Harjavaltaan.
Maatilan
töiden ohella perustin oman yrityksen Lahja-Ponin ja vedin myös
parivuotisen yrittäjäyhdistyksen projektin.
Olen tehnyt koko elämäni,
aluksi harrastuksena, sitten työkseni, erilaisia käsitöitä ja
kymmenisen vuotta myös opettanut kädentaitoja.
Viimeisten parin vuoden aikana olen vaihtanut osoitetta, opiskellut
paikallisoppaaksi ja päättänyt luontokartoittajan opinnot Porin
ammattiopistossa.
Heinäkuussa aloitin uuden yrityksen IDEAPAJUN ja
haluan palvella asiakkaitani nöyrästi kaikella sillä
asiantuntemuksella, kokemuksella ja myötäelämisen taidolla, jonka
elämässäni olen oppinut.
>> Ansioluetteloni <<
|

|