|
||||||||||||||||||||||||||||||||
[ TAUSTAA ][ TULOKSIA ][ SUKUTAULU ][ A-PENTUE ] Ina alias Cesem, Seesami, Imuliina, Lunni, Pääsiäistipu, Pikkulintu Ina on osoittanut syntymästään asti sydäntäraastavaa söpöyttä. Se alkoi kirsun pigmentoitumisesta ja paheni silmien auettua ja kuonon alkaessa vaalentua, mikä teki sille äärimmäisen närkästyneen ilmeen. Olisin halunnut pitää sen itse ja tiesin, että luopuminen siitä olisi vaikeampaa, kuin yhdestäkään muusta pennusta. Jopa isäni ensimmäinen kommentti Inasta oli: "Sano sille sen ostajalle, että tämä hävisi jonnekin - me viedään se meille kotiin." Ina oli pennuista se, jota vedettiin korvista tämän parkuessa onnettomasti. Niskan päälle päästessään se kyllä kiusasi muita yhtä ansiokkaasti. Itsevarmuuttakaan siltä ei puuttunut, vaan se tepasteli häntä pystyssä aidan läpi aikuisten koirien aitaukseen ja kohdatessaan siellä uusia tuttavuuksia, se heittäytyi luontevasti kyljelleen ja jatkoi matkaa huolettoman oloisesti vaakatasossa. Ikäänkuin se olisi ollut täysin varma näiden eleiden takaavan sille turvallisen pääsyn minne tahansa. Anna-Kaarina Kallion Wallaby's Ptah Bassam eli Pii oli unelmieni saluki 2000-luvun alussa, kun vasta haaveilin omasta salukista ja kesällä 2001 olisin halunnut sen pennun Raddalle kaveriksi. Kävi kuitenkin niin päin, että Ina muutti heinäkuussa 2008 Piin tyttären, Uman, kaveriksi Klaukkalaan. Ina on kaunis, ahne ja itsepäinen. Sen röyhkeys ruokavarkaana on jotain mykistävää, eikä se vaivaudu päätään kääntämään jäädessään kiinni. Onpa se kuulemma juuttunut kerran päästään kiinni liesituulettimeen, etsiessään ilmeisesti liedeltä jotain syötävää. Ina on myös yllättävän nopea, mikä voitiin todeta Tuomarinkartanon radalla Salukikerhon juoksuillassa, kun Ina juoksi 480 m aivan Zappa-veljensä kintereillä - valitettavasti pyrkimyksenään saada tämä pysähtymään. Inalla on radalta soolokoejuoksu suoritettuna ja Hyvinkään möllimaastoista luokkansa kolmas sija, eli hieman kun vielä harjoittelemme parin kanssa juoksua, pääsee tyttö debytoimaan maastossa. ~ Hyde Maastojuoksutuloksia 2010 14.08. 2010 Mustiala KV - 181 p. (sij. 15/19) + DISK Näyttelytuloksia [ Klikkaa tapahtumaa niin saat esiin lisätietoja ] 2010 11.07. 2010 Karjaa - Säde Hohteri - AVO EH 17.07. 2010 Helsinki R10, Kartano Weekend - Björn Fritz - AVO ERI 15.08. 2010 Mustiala, SVKL Club Show (epävirallinen) - Marianne Holm - AVO-4 KP 2009 06.06. 2009 Helsinki, SSAK ER. - Meike De Haney - JUN EH 07.06. 2009 Helsinki, Saluki Show - Roberto Forsoni - JUN - 04.07. 2009 Tuusula - Regina Tromp Pruyn - JUN ERI-4 18.07. 2009 Helsinki R10, Kartano Weekend - Marie Bryce-Smith - JUN EH 23.08. 2009 Heinola - Saija Juutilainen - JUN EH-3 06.09. 2009 Vantaa - Seamus Oates - JUN ERI-2 2008 30.11. 2008 Helsinki, pentunäyttely - Eeva Resko - PEN - Epävirallisia maastojuoksutuloksia 2009 04.10. 2009 Hyvinkää, Möllin Maastot - Nuoret (12-18 kk) - 282 p., sij. 3/10 ~ VIDEO
|