Faaraokoira koskettaa jollain tapaa jokaista sen tavannutta ihmistä: rotua joko rakastaa intohimoisesti 

tai sitten niitä ei vain ymmärrä lainkaan. Osa  ihastuu sen alkukantaiseen ja elinvoimaiseen luonteeseen 

ja ulkonäköön; osa taas ei voi sietää aktiivista ja uteliasta punanenää tunkemassa aina mukana menossa, 

mieluiten joukon kärjessä. Faaraokoiran tai farkun, kuten rodun lempinimi kuuluu, ulkonäössä on jotain 

alkukantaisen ja yksinkertaisen eleganttia - se vain yksinkertaisesti on klassisen liioittelemattoman kaunis 

koira. Sileä karva ja auringossa hehkuva punainen väri vain tuo lisänsä sen tyylikkyyteen.

YLEISTÄ:

Faaraokoira on keskikokoa suurempi korkeuttaan hieman pidempi koira, jonka kuuluisi ennen kaikkea olla 

tasapainoinen kauttaaltaan. Mikään farkun ulkonäössä ei saa olla liioiteltua vaan kokonaisuuden tulee olla 

harmoninen ja silmää miellyttävä. Rotumääritelmä kuvaa faaraokoiraa seuraavasti: "Keskikokoinen, 

ylväsryhtinen, puhdaslinjainen, jalo mutta voimakas. Hyvin nopea, liikkeet kevyet ja vapaat. Ilme valpas." 

Tämä tiivistää hyvin faaraokoiran olemusta ja sen tulee antaa kuva jalosta, ryhdikkäästä, vaivattomasti 

liikkuvasta puhdaslinjaisesta metsästyskoirasta. Pää ja sen ilme on hyvin tärkeä osa faaraokoiran ulkonäköä. 

Suuret liikkuvat pystyt korvat ilmaisevat vahvasti farkun tunnetiloja ja ne ovat alati liikkeessä. Farkun 

katseessa sanotaan olevan jotain ajatonta ja viisasta - tämä pitää ehdottomasti paikkansa ja 

meripihkanväriset silmät ovat yksi faaraokoiran kauneimmista piirteistä. Farkuilla on kaksi sangen "inhimillistä" 

piirrettä: ne hymyilevät ja ne punastuvat. Hymyileminen on farkuilla rotupiirre ja ne hymyilevät usein 

omistajalleen ja läheisille ihmisilleen ollessaan erittäin onnellisia ja iloisia. Punastuessaan faaraokoiran kirsu, 

silmänympärykset ja korvat lehahtavat kirkkaanpunaisiksi. Farkku punastuu usein ollessaan kiihtyneessä 

mielentilassa. Faaraokoira ei ole yksi helpoimmista roduista ja farkun omistaja joutuu olemaan aina yhden 

askeleen edellä nokkelaa ja kekseliästä koiraansa, muuten pian faaraokoira määrää parivaljakon toimista. 

Alkukantaisena, omatoimisena ja vahvan metsästysvietin omaavana sen hankkimista tulisi aina harkita tarkkaan. 

Palveluskoiramaista tottelevaista yksilöä siitä ei saa varmasti koskaan, sillä 

farkun motivointi on vaikeata.

HISTORIA:

Faaraokoiran ikää rotuna on vaikea arvioida, mutta tuhansien vuosien ajan faaraokoiran tyyppisiä koiria on 

elänyt Välimeren ympäristössä. Sukulaisrotuihin kuuluvat mm. ibizan- ja kanarianpodencot.

Rotu on kotoisin Maltalta, missä sitä kutsutaan nimellä Kelb tal-Fenek eli jäniskoira. Itse asiassa nimi 

faaraokoira on virheellinen, sillä farkku ei ole muinaisen Egyptin faaraoiden koira. Se todennäköisesti kyllä 

polveutuu samantyyppisistä koirista, mitä foinikialaiset toivat Maltalle muinaisina aikoina. 

Maltalla faaraokoira on edelleen alkuperäisessä käytössä jäniskoirana sekä hälyttävänä vahtikoirana. Joskus 

sitä käytetään myös saattamaan lampaita ja vuohia laitumelle sekä noutamaan linturiistaa metsästäjälle. 

Rodusta tuli Maltan kansalliskoira vuonna 1977.

Iso-Britanniaan ensimmäiset farkut tuotiin 1960-luvulla ja jo 1970-luvulla Suomi sai ensimmäiset farkkunsa.

REKISTERÖINNIT 1994-2006:

1994 26 kpl

1995 26 kpl

1996 16 kpl

1997 1 kpl

1998 20 kpl

1999 20 kpl

2000 10 kpl

2001 10 kpl

2002 6 kpl

2003 16 kpl

2004 34 kpl

2005 27 kpl

2006 20 kpl

LUONNE:

Farkku on persoonallinen koira ja luonteenpiirteitä löytyy laidasta laitaan. Osa faaraokoirista on 

vaatimattomampia ja rauhallisempia sohvanvaltaajia; osa taas vallattomia hyvällä huumorintajulla 

varustettuja iloisia pellejä - monet tätä kaikkea.

 Iloisuus, leikkisyys, aktiivisuus sekä alati valpas olemus kuvaavat hyvin faaraokoiran luonnetta - 

se on aina valmis hyppäämään mukaan toimintaan tai riehumaan koirakaverinsa kanssa. Etenkin 

nuorena aktiivinen ja energinen faaraokoira voi viedä omistajansa hermot äärimmäisyyteen, mutta 

iän kanssa se rauhoittuu ja alkaa jossain vaiheessa jopa ajatellakin ennen toimimista...

 Faaraokoira rakastaa perhettään täydestä sydämestään ja se on myös erittäin hyvä koira lasten 

kanssa, joskin nuorempana melkoinen sählääjä. Farkku luottaa omistajaansa täysin ja omistajan 

tulee olla myös sen luottamuksen arvoinen ja kohdella koiraansa hyvin ja osoittaa sille sen kuuluvaa 

arvostusta. Huomioitavaa on kuitenkin se, ettei faaraokoiraa saa koskaan nostaa 

ihmisen asemaan perheessä - se on kuitenkin koira, vaikka erikoinen koira onkin.

HOITO:

Faaraokoiran hoito on helppoa, pääsana hoitoa ajatellessa on "tarvittaessa". Sileä, lyhyt yksinkertainen 

karva pestään ehkä 2-4 kertaa vuodessa ja harjataan silloin tällöin. Korvat ja silmät puhdistetaan kun ne 

sitä tarvitsevat ja oikeastaan ainoa säännöllinen hoitotoimenpide on jatkuvasti kasvavien kynsien 

leikkaaminen kerran viikossa-kahdessa.

TERVEYS:

Vuonna 2005 faaraokoirakantaa on kartoitettu terveyskyselyn muodossa ja rodulta ei ole löytynyt suurempia 

terveysongelmia ja suurin osa faaraokoirista elää yli kymmenvuotiaiksi käyden eläinlääkärillä vain rokotuksissa. 

Tutkittujen koirien tulokset ovat pääasiassa erinomaiset. Muutamilla koirilla on todettu allergiaa, hammaskiveä, 

syöpää sekä silmän rakennemuutoksia. 

Lisäksi on hammaspuutoksia, kivesvikaa sekä iho-ongelmia. Yhdeltä faaraokoiralta on löydetty perinnöllinen 

kaihi silmistä.

LIIKUNTA:

Aktiivisena ja energisenä alkukantaisena metsästyskoirana faaraokoiralle parasta liikuntaa on ehdottomasti 

vapaana juokseminen toisen koirakaverin kanssa. Kaupungin katujen mittaaminen hihnan päässä on 

huomattavasti virikkeettömämpää kuin metsässä ja niityllä nuuskuttaminen hiirten ja myyrien perässä. 

Farkun omistajan ei tarvitse olla himomaratoonari, mutta innostus luonnossa liikkumiseen sekä aktiiviseen 

elämäntapaan on suurta  plussaa.

HARRASTUKSET:

Faaraokoirien pääasialliset harrastukset ovat koiranäyttelyt sekä rata- ja maastojuoksu. Lisäksi muutama 

farkku harrastaa agilityä, tokoa sekä verijälkeä.

FAARAOKOIRAN ROTUMÄÄRITELMÄ

Maltalainen rotu, isäntämaa Iso-Britannia

YLEISVAIKUTELMA

Keskikokoinen, ylväsryhtinen, puhdaslinjainen, jalo mutta voimakas. Hyvin nopea, liikkeet kevyet ja 

vapaat. Ilme valpas.

OMINAISPIIRTEET

Metsästäjänä tarkka ja innokas, käyttää vainua ja näköä, lähityöskentelyssä huomattavassa määrin 

myös kuuloaan.

LUONNE

Valpas, älykäs, ystävällinen, kiintyvä, leikkisä.

PÄÄ

Kallo pitkä, kuiva, hienopiirteinen. Kuono-osa hieman kalloa pitempi. Vain vähän otsapengertä. 

Kallon ylälinja yhdensuuntainen kuononselän kanssa. Sivulta ja ylhäältä katsottuna koko pää 

muistuttaa tylppää kiilaa. Kirsu aina lihanvärinen, turkin väriin sointuva.

Silmät: Soikeat, kohtalaisen syvällä sijaitsevat; meripihkanväriset, turkin väriin sointuvat. Ilme valpas ja 

älykäs 

Korvat: Ohuet, suuret, tyvestä leveät, verraten korkealle kiinnittyneet. Valppaalla koiralla pystyt, 

mutta hyvin liikkuvat. 

Purenta: Leuat voimakkaat, hampaat vahvat. Säännöllinen ja täydellinen leikkaava purenta, ts. alaleuan

etuhampaat koskettavat kevyesti yläleuan etuhampaiden takapintaa

KAULA

Pitkä, kuiva, lihaksikas, hieman kaareutuva. Ei löysää kaulanahkaa.

ETURAAJAT

Suorat ja yhdensuuntaiset, kyynärpäät tiiviisti rungon alla. Lavat vahvat, pitkät, taakse kiinnittyneet. 

Ranteet vahvat.

RUNKO

Notkea. Pituus rintalastan kärjestä istuinluun kyhmyyn hieman säkäkorkeutta pitempi. Rintakehä syvä, 

kyynärpäihin ulottuva. Kylkiluut hyvin kaareutuvat. Selkälinja melkein suora. Alalinja kohtalaisen kuroutunut. 

Lantio vain vähän laskeva.

TAKARAAJAT

Vahvat ja lihaksikkaat, takaa katsottuna yhdensuuntaiset. Polvet kohtalaisesti kulmautuneet. Sääret 

hyvin kehittyneet. Käpälät: Vahvat ja tiiviit, eivät sisä- eivätkä ulkokierteiset, varpaat hyvin kaareutuvat, 

päkiät vahvat.

HÄNTÄ

Tyvestä melko paksu, kärkeä kohti oheneva (piiskamainen), ulottuu levossa juuri kintereen alapuolelle. 

Koira kantaa liikkuessaan häntäänsä ylhäällä ja kaarella. Häntä ei saa olla raajojen välissä. 

Kierteinen häntä ei toivottava.

LIIKKEET

Vapaat ja joustavat; liikkuu vaivattomasti pitkin askelin pää melko pystyssä. Raajat liikkuvat 

rungon suuntaisesti. Käpälien sivulle heittäminen sekä korkeat etuaskeleet (hackney) ovat virheitä.

KARVAPEITE

Lyhyt ja kiiltävä. Laatu vaihtelee hienosta ja sileästä karkeahkoon. Ei hapsuja. 

Väri: Kullan- tai punaruskea, valkea hännänpää erittäin toivottava. Valkoiset merkit sallitaan rinnassa

 ("tähti") ja varpaissa. Kapea juova pään keskilinjalla sallittu. Valkoinen läiskinä tai muualla kuin yllä 

mainituissa paikoissa ei toivottava.

KOKO

Ihannekorkeus uroksella 56 cm (56-63,5 cm), nartulla 53 cm (53-61 cm).