Yhteystiedot: Päivi Nurmi Karhinkulma 55, 12240, Hikiä, Finland | e-mail: nurmipaivi@hotmail.com |
Olen Päivi Susanna Nurmi ja asustelen Hikiällä. Perheeseeni kuuluu galgourokset Calle (Boliche-Cordobés de la Fuentona) sekä Ville (Rayma Jaumet) ja uusin tulokas on sloughiuros Junnu (Tillieville Xiam Ehz).
Muistan joskus 7-vuotiaana vannoneeni, etten ikinä elä ilman koiraa! Meillä oli tuolloin sekarotuinen ajokoiranarttu Ruusa, joka jätti lähtemättömän tassunjäljen sydämeeni. Sen jälkeen meille tuli sininen tanskandoggiuros Sarastro (Interline Arctus/Pir-Pauken Sheriffa) ollessani 9-vuotias. Itse halusin tuolloin afgaaninvinttikoiraa (ja omaa ponia ja ties mitä muuta..), mutta onneksi en sitä saanut, en varmaan olisi jaksanut hoitaa sen turkkia. Sen sijaan veljeni sai tahtonsa läpi ja niin meille tuli tanskandoggi. Sasu opetti minulle hyvin paljon koiran käyttäytymisestä. Se oli erittäin epäluuloinen vieraita kohtaan ja dominoiva.
Sasu eli kunnioitettavasti 9 vuoden ikäiseksi ja sen edesmentyä olimme pari vuotta ilman koiraa.
No eihän siitä elämästä mitään tule ilman koiraa ja niin isäni päätöksellä meille tuli kaukasianpaimenkoirauros Mörkömaan Ujo vuonna -95. Ujo eli kunnioitettavaan 10 vuoden ikään saakka. Lisäksi vanhempieni huostaan on uskottu kaksi kissaani eläinsuojeluyhdistyksestä, harmaaraidallinen Mona ja mustavalkoinen Iines.
Muutettuani vihdoin vuokrakämppään aloin katsella eri rotuja, miettien lähinnä whippetin ja salukin välillä. Olin aina ihaillut sloughin kuvaa koirakirjoissa ja lehdissä ja ihmeekseni näin ilmoituksen sloughipennuista Vinttikoira-lehdessä keväällä -99. Niin sitten sloughiuros Jesse asteli elämääni kesällä -99 ja espanjanvinttikoira eli galgouros Calle pari vuotta myöhemmin, kesänä -01. Syksyllä -03 otin Espanjasta galgouros Villen, joka on Callen serkku ja samasta yhdistelmästä kuin ihailemani galgonarttu Niña (Rayma Faralaes).
Suureksi surukseni Jessen elämä päättyi joulukuussa -05 sen menehdyttyä vain 6,5-vuotiaana kardiomyopatiaan.
Jessen tassunjäljissä astelee nyt Junnu.
Tällä hetkellä harrastelemme koiranäyttelyitä ja vähäisessä määrin juoksupuolta. Kuulun hyvinkääläiseen vinttikoirakerhoon Luhtilaukkaajat ry:n. Tällä hetkellä olen kerhon hallituksessa varajäsenenä sekä kerholehden päätoimittajana. Kerhon kisoissa tulee usein häärittyä töissä. Lisäksi toimitan espanjanvinttikoira-sivuja silloin tällöin Suomen Vinttikoiraliiton lehteen.
Pidän myös kovasti myös laumanvartijaroduista, kuten espanjanmastiffista ja owczarek podhalanskista. Muita minua kiinnostavia vinttikoirarotuja ovat azawakh ja whippet.
Tulevaisuus ja kasvatustyö
Kävin kasvattajan peruskurssin keväällä 2005. Samaisena vuonna hyväksyttiin kennelnimeni, Almoldovar. Kunhan kokemusta karttuu lisää, niin haaveissa olisi mahdollisesti kasvatustyö galgojen ja sloughien parissa.
Harvinaisten rotujen kasvattamisessa onkin omat haasteensa, toisaalta on hyvä ettei kyseessä ole muotirodut, toisaalta taas huonona puolena on maassamme tällä hetkellä pieni geenipooli, ja uusia koiria ja harrastajia tulisi saada lisää. Joissain maissa näissä roduissa esiintyy harmittavan paljon sisäsiitosta.
Tavoitteenani olisi yhdistää näyttö ja käyttö, koira jonka kanssa voi harrastaa sekä näyttelyitä kuin juoksupuoltakin, mutta tietysti myös elellä mukavaa kotikoiran elämää ilman harrastuspakkoa.
